Uutisia

Vaalien jälkeen siirryttiin oikealle huolimatta edistyksellisen muutoksen tarpeesta

Kirjoittanut: Mark Waller | 3. Heinäkuuta 2024

Vaikka suuntaaminen oikealle saa globaalissa pohjoisessa yleensä jonkin verran kansansuosiota, Etelä-Afrikassa tilanne on päinvastainen.

Lue lisää

Jacob Zuman jatkuva suosio herättää hämmennystä

15.6.2024 | Witwatersrandin yliopiston sosiologian professiri Roger Southallin artikkeli käsittelee viittä teoriaa siitä, miksi entinen presidentti Jacob Zuma on edelleen suosittu Etelä-Afrikassa:

Lue lisää

 

ANC:n vaalitappion takana: Näitkö kirjoituksen seinällä?

Kirjoittanut: Mark Waller | 3. kesäkuuta 2024

Suuria kysymysmerkkejä leijuu Etelä-Afrikan politiikan yllä viime viikon kansallisten vaalien jälkeen, kirjoittaa Mark Waller perusteellisessa vaaliarviossaan Pretoriasta.

Huolimatta innokkaasta kampanjasta, johon osallistui kymmeniä tuhansia ANC:n ja sen liittolaisten vapaaehtoisia, äänestysprosentti oli vain 58 % rekisteröityneistä äänestäjistä, mikä on huomattavasti vähemmän kuin vuoden 2019 vaalien 66 %.

Ensimmäistä kertaa ANC sai alle puolet äänistä, hieman yli 40 % kun vuonna 2019 ANC:n äänisaalis oli 58 %.

Tämä tarkoittaa, että pysyäkseen vallassa ANC:n on todennäköisesti muodostettava koalitiohallitus. Ensimmäistä kertaa Etelä-Afrikan historiassa. Ja siitä voi tulla monimutkaista.

Jatka lukemista

Etelä-Afrikan vaalit 29.5.2024

The Continent -lehden vaalianalyysin mukaan kyse näissä vaaleissa on enemmänkin ANC:n voimasta kuin sen heikkoudesta. 

Ennustajasta riippuen ANC:lle povataan 35-50% äänistä.  Jos se jää alle 40 prosentin, joutuu hallitseva puolue liittoutumaan ainakin yhden toisen suuremmista oppositiopuolueista kanssa, oikeistolaisen Democratic Alliancen, ANC:n entisen nuorisojohtajan Julius Maleman EFF:n tai jopa ANC:n ja koko Etelä-Afrikan entisen presidentin Jacob Zuman perustaman uuden MK-puolueen kanssa. Jos kannatus jää 40 ja 50 prosentin välille, saattaa ANC selvitä luomalla enemmistöhallituksen jonkun pikkupuolueen kanssa. Yli 50% äänistä merkitsisi tietenkin enemmistöä myös parlamentissa ja siten ANC voisi nimittää presidentin ja hallituksen yksinään.  Yleinen veikkaus on, että Etelä-Afrikassa tullaan näkemään värikäs ajanjakso koalitiohallituksia opeteltaessa.

Lue The Continentin vaalikokonaisuus alta pdf-tiedostona tai tästä linkistä

 

 

Presidentti Niinistö vierailee Etelä-Afrikassa ja Namibiassa

14.4.2023 12:39:17 EEST | Tasavallan presidentin kanslia

Tasavallan presidentin kanslia
Tiedote 13/2023
14.4.2023

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tekee valtiovierailut Etelä-Afrikkaan ja Namibiaan 25.–28. huhtikuuta 2023.

 

New World Disorder.

Elämme vaikeita ja mullistavia aikoja. Nämä vaikuttavat myös Etelä-Afrikkaan, ja sen rooliin ja paikkaan näissä suurissa muutoksissa maailmassa. 
Marraskuun lopussa 2022 järjesti Suomi-Etelä-Afrikka-seura tästä aiheesta seminaarin.
Tähän kysymykseen ja teemaan tulemme varmasti palaamaan monta kertaa tulevina aikoina.